Juhannuksen jälkeisessä elämässä ei ole ollut mitään jännittävää. Tai mainitsemisen arvoista. Tai ainakaan semmoista mistä erityisen paljon olisi pitäny kirjottaa. Mutta tässäpä pieniä paloja kuluneelta viikolta. Vuodatus vinkui ja valitti eilen ja en voinut blogia päivitellä. Mutta toisaalta, nytpä saan koko viikon paketoitua kerralla nätisti kasaan tännekin.

Maanantaina suuntasin Ingleburniin (2 tuntia bussilla ja junalla yhteen suuntaan täältä Northern beachiltä) sovittamaan (ja samalla ostamaan) iltapukua. Sanoin Seijalle sillon ensimmäisellä pelastusarmeijan kirppisreissulla siitä iltapukutarpeestani ja kumpikin on pitänyt silmiä auki asian tiimoilta. Lopulta löysin kauniin puvun Gumtree nettisivuilta (voisi sanoa, että sivu on nettikirppis). Soittelin myyjän kanssa ja sovittiin, että voin mennä sovittamaan pukua ja jos se on hyvä, voin ostaa sen. No jujuna oli, että puku jonka halusin oli morsiusneidon puku. Ja niitä oli kaksi. Mutta koska toinen istui täydellisesti päälle eikä edes helmoja tarvinnut lyhentää, päätin ottaa molemmat puvut. Ne myytiin parina ja totesin, että saan varmasti toisesta omani pois Suomessa, kun myyn sen eteenpäin. 4 tuntia matkaa, ja yhden puvun hinta 80€. Ei, tuolla hintaa sitä tuskin Suomessa suostun myymään, mutta lähetyskulujakin Suomeen noille puvuille tulee hiukkasen.

koska juhlitaan?

Ja tietenkin kuva piti saada facebookkiin kavereille nähtäväksi. No, eipä mennyt kun hetki ja ensimmäinen teologituttava totesi, että "Tuohan muistuttaa sitä naispapin uutta valonsädettä." Ja joo, ei käynyt itsellä pienessä mielessäkään. Mutta puku on minun, se on ihana ja helposti muokattavissa. Tämä kelpaa kaikki loput akateemiset suurjuhlat, mitä miun yliopistouralle vielä mahtuu.

Tiistai oli normaali vapaapäivä, siivottiin Seijan kanssa autotalli loppuun ja saatiin illalla mahtumaan molemmat autot sinne sisälle. Se oli melkomoinen voitto, ja saatiin olla ylpeitä työstä.

Keskiviikkona palvelupisteellä jutusteltiin taas totuttuun tapaan mukavia ja juotiin kahvia hyvässä hengessä. On asioita, joita miun tulee tästä maasta ikävä. Ja yks on tuo palvelupiste ja se henki, joka siellä on. Jokainen kerta tuntuu aikamatkalta 40 tai 50 vuotta taaksepäin. Palvelupisteellä yleensä raikaa vanhat tangot tai valssit ja ääni on perinteisen huonolaatuinen. Myös väki puhuu vanhahtavaa suomea ja on iäkkäämpää. Palvelupiste on kaiken kaikkiaan täysin uniikki kokemus, ja sitä tulee ikävä. Täytyy se myöntää. Keskiviikkona myös innostuin kokkailemaan, ja sainkin palkkauksen laittaa joku kerta ruokaa Alfakurssilaisille. Ja mielellänihän mie sen teen. Tortellineja tomaattikastikkeessa luvassa joku kerta!

Torstaina valmistelin loppuviikon työtekstejä, hartauden kiltaan, johdantosanat ja esirukouksen viikonlopun messuun ja muuta mukavaa. Torstaina myös isäntä palasi taloon. Jarmo oli 5 viikkoa Suomessa ja ehdittiin justiin tavata Suomessa ennen kuin mie lähdin tänne. Illalla talossa olikin sitten vilinää ja vilskettä kun lapset ja lapsenlapset olivat tapaamassa pappaa pitkästä aikaa. Iloa ja riemua riitti.

"Somewhere over the rainbow..."

Torstaina myös huomasin upean sateenkaaren sateen jälkeen. Kaikessa hiljaisuudessa piti se kuvata. Ja vielä hienomman hetkestä teki se, että luin muutamaa tuntia myöhemmin jonkun suomalaisen kaverini katselleen myös sateenkaarta. Vaikka välimatkaa on paljon, niin samanlaiset luonnonihmeet on molemmilla pallonpuoliskoilla.

Perjantaina olikin viimeinen ns. uusi seurakunnan juttu eli viimeinen uusi kilta. Tällä kertaa kokoontui läntinen kilta eli nepean kilta. Tämä kilta on killoista suurin ja paikalla olikin lähes 30 ihmistä. Joka on tämän seurakunnan mittakaavassa paljon. Siellä pidin hartauden ja sain kuulla, että "Hyvinhän tuo tyttö on oppinu puhumaan! Ensimmäisellä kerralla jotenkin tais jännittää, mut nyt se on oppinu tavoille!" Tunnustusta 90-vuotiaalta mummolta. Ja toteamus, että "taitaa tuo kutsumusta olla!" Killasta miulle tarttui mukaan uusi virsi, siirtolaisen kiitosvirsi. Sävel on virrestä 326 ja sanat ovat Rauha Ojalan sanoitus vuodelta 1989.

1.

Kiitos nyt Jeesus sulle armostasi,

kun siunaat meitä aina lahjoillasi.

Et lapsiasi koskaan unhoita,

vaan aina meidät hoidat holhoat, holhoat.

2.

Sun silmäs, Herra, aina seuras meitä,

kun tiemme kulki siirtolaisen teitä.

Jäi koti, seurakunta meren taa,

vaan meillä säilyi usko Jumalaan, Jumalaan.

3.

Kiitos, kun taaskin kuulit rukoukset,

ja sydämemme hartaat huokaukset.

Sä oman kirkon meille lahjoitit,

taas seurakuntaan lapses kokosit, kokosit.

4.

Nyt meillä oma paimen, oma seurakunta,

kuin kotiin tänne aina saamme tulla.

Jos iloa, tai suru ahdistaa,

me oomme täällä liki Jumalaa, Jumalaa.

5.

Herra, jo täällä saamme sua kiittää,

ja lapsemmekin seurakuntaan liittää.

Myös kiitosvirttä kerran taivaassa

yhdessä saamme riemuin veisata, veisata.

Kiitosvirsi oli äärimmäisen kaunis, ja puhutteli miuta ainakin paljon. Vaikka en ite siirtolainen olekaan, niin oon alkanu ymmärtää sitä maailmaa myös toisella lailla jo. Se vaatii paljon lähteä toiselle puolella maailmaa, ilman tietoa siitä mitä edessä on vastassa. Mutta eipä kukaan taida päätöstään katua.

Lauantaina koko päivä menikin valmistellessa erilaisia juttuja iltaa varten. Täällä Seijan ja Jarmon luona alkaa alfakurssi pyöriä seuraavan 8 viikon aikana joka torstai. Lauantaina oli Alfan esittelytilaisuus ja pieni kodin siunaus. Vieraita taisi kaikkiaan olla 17 ja hyvä ruoka ja hyvä seura pitävät mielen virkeänä. Ja onneks ei oo turhaan yliopistolla tullu sitsejä katettua pienellä kiireellä kun tuo 20 hengelle pöydän kattaminen meni melkein vasemmalla kädellä.

Olohuoneen illallispöydät

Ilta oli mukava ja tykkään kyllä näistä ihmisistä. Kaikilla on jotenkin todella erilaiset lähtökohdat ja kaikkia kansallisuuksia tuntuu mahtuvan sekaan. Hienointa illan aikana oli kuulla että "Aaa, Your english is great! English is your second language? You don't have that finnish accent!" Pari kolme eri ihmistä sanoivat tuota. Ja kuulemma miun puheesta ei voi päätellä mistä päin maailmaa mie oon. Joten kyllä, tää reissu on jo tehnyt tehtävänsä. Puhun siis hyvää englantia.

lammasta, herneitä, vihreää salaattia ja perunamuusia.

Ja taas on palattava niihin ruokajuttuihin. Yks osa tota alfaa on aina alkuun oleva yhteinen illallinen. Tällä kertaa ruokana oli uunissa haudutettua lammasta ja perunamuusia. Minä, joka en oo lampaan suurin ystävä oon kyllä oppinu arvostamaan sitä versiota, jota tässä maassa saa. Se on ilmeisesti teurastettu se kuuluisa ruohotuppo suussa, kun se ei maistu villasukalta. Eikä ole vanhaa ja sitkeää. Ei se edelleenkään miun suurin suosikki ole, mutta huomattavasti parempaa se on kuin Suomessa. Iskä rakastais tuota. Se mikä miuta myös huvittaa on se, että tässä maassa tuntuu vähän joka toinen olevan jonkinlaisella dieetillä. Kuka ei syö viljaa, kuka ei sokeria, kuka ei rasvaa... Kuka karppaa ja kellä on mitäkin rajoitteita ruokien suhteen. Onnellinen saa kyllä olla, ettei itsellä oo minkäänlaisia allergioita riesana. Niiden kanssa selviäminen olisi välillä ehkä jopa tuskallista.

 

Sunnuntaina vietettiin taas Jumalanpalvelus Bass Hillissä. Miulle lankes johdantosanat, tekstien luku ja esirukous. Samalla vauhdilla keräsin myös kolehdin. Näin pienessä seurakunnassa alkaa kaikki mahdolliset tehtävät tulla tutuiksi, niin suntion hommista aina saarnaamiseen asti. Myös kirkkoreissut on aina mahtavia, kun päälle saa turinoida kuulumisia ja juoda kaffet hyvässä seurassa. Kyllä mie voisin siirtolaispappina täällä olla, jos se vaan olisi mahdollista. Katsotaan mihin kirkolliskokous täällä vielä päätyy.