Seurauksena vuodatuksen kaatumisesta, oon melkein kuukauden jäljessä näissä blogikirjotuksissani. Sen suurempaa hätää tässä nyt ei oikeastaan ole, kun ei tässä mitään kummallista juurikaan ole edes tapahtunut. Parista reissusta ajattelin kirjottaa ihan omat lukunsa kun niistä on muutama sananen enemmän ehkä sanottavaakin.

Kuten otsikkokin kertoo, kävin Canberrassa. Canberra on Australian pääkaupunki, mutta ei todellakaan suurin. Kaupunki on suunniteltu hallinnolliseks kaupungiks ja se näkyy kaikessa. Kuulemma väestöstäkin 80% on valtion palveluksessa, että kertoo kyllä siitä millainen paikka on kyseessä. Se on myös sisempänä maassa ja 600m korkeammalla merenpinnasta kuin Sydney. Ja sen kyllä huomasi. Kaupungissa oli huomattavasti kylmempi ja jotenkin muutenkin todella erilainen tunnelma kuin täällä miljoonakaupungin sykkeessä. Melkeen joka paikkaan pääsi kävellen, tai vähintäänkin pyöräillen ja ihmisiä oli huomattavasti vähemmän.

Ja näin sitä päädyttiin kokonaan toiseen osavaltioon...

Ensimmäisenä iltana sain ensimmäiset ihmetyksen aiheetkin. Lähdettiin pappilan lasten kanssa luistelemaan. Kyllä, Australiassa. Lapset kärtti minuukin kovasti luistelemaan, mutta en lämmenny ajatukselle ollenkaan ja olin ihan tyytyväinen valintaani kun radalle päästiin ja tajusin että tuskin edes olisin osannu niillä luistimilla luistella kun niistä puuttui piikit. Hokkariteriä kaikki...

Niiin, kuinka moni on seissyt luistinradan reunalla pikkupakkasessa? Aika moni. Kuinka moni on seissyt luistinradan reunalla pikkupakkasessa, heinäkuussa? Ei varmaan ihan niin moni.

Joulu keskellä kesää, ainakin Australiassa

Suomalaisia lapsia vähän inhotti, kun Australialaiset ei osanneet luistella ja seisovat vaan tiellä suurimman osan aikaa. Mutta siinä se ero näkyy, toiset on ikäseen asuneet lumen ja pakkasen maassa ja toiset ikuisen kesän maassa niin ei tuo talviurheilu ihan tutuinta ole. Mutta jos Jamaikallakin kelkkaillaan niin miksei Australiassa luisteltais. Ainut joka tunnelmaa vähän pilasi, oli orvokki-istutukset katulamppujen ympärillä.. Ei meillä ihan talvisaikaan semmonen onnistu. :D

Australiassa myös oikeasti vietetään sellaista juhlaa kun "Christmas In July" eli täällä ihan oikeasti on joulu keskellä kesää. Ei miun tiptaptunnelma ollu siis vaan minussa itsessäni, vaan myös paikallisissa. Suomalaisetkin samaa juhlaa viettävät, ja sillon on kinkkua ja rosollia ja laatikoita ja karjalanpaistia ja vaikka mitä muuta tarjolla! Itse en näihin kekkereihin päässyt osallistumaan, mutta tarina kertoo että ruoka oli hyvää ja sitä rittii kun pohjois-Sydneyn ihmiset juhli joulua heinäkuussa.

Kattokaa vaikka tätä pubia, kyllä Christmas in July..

Torstaina olinkin sitten taas jo oikeissa töissä matkapäivän jälkeen kun Canberrassa oli kirkolla päiväpiiri. Päiväpiiri vastaa Sydneyn kiltoja eli pidetään pieni hartaus, juodaan kahvia ja jutustellaan ja pidetään arpajaiset. Hyvä konsepti seurakunnan toiminnalle, kokoaa ihmisiä yhteen eikä ole mitenkään niin hirveen muodollista. Taas pääsin kertoilemaan juttuja itsestäni ja pitämään tuon hartaustuokion, suoden oikeille työntekijöille vähän lomaa.

Iltapäivällä käytiin pyörähtämässä pieni kävelylenkki Mount Ainsliella ja näin ensimmäiset kengurut! Saatoin todeta tyytyväisenä, että niitä on olemassa. Tosin kuvia en ehtinyt ottaa, kun lähtivät loikkimaan samantien toiseen suuntaan. Mutta villejä yksilöitä nähty ja taas oli yks reissun suunnitelluista kohokohdista täytetty. Illalla vielä tehtiin turnee Suurlähetystöjen alueella ja näin missä Suomenkin suurlähettiläs majailee. Samoin näin parlamenttitalon upeassa valaistuksessaan. Hienoja paikkoja ja ensi kertaankin jäi nähtävää kun sisälle ainakin parlamenttitaloon pitää päästä käymään.

Canberrassa seurakunnan toiminta eroaa siinä mielessä Sydneystä, että kun välimatkat on lyhyempiä voidaan kaikki tilaisuudet pitää samassa paikassa. Kirkko on suomalaisen seurakunnan omistuksessa ja pappilan naapurissa. Tosin seurakunnan pappi saa toimia papin lisäksi myös suntiona, vahtimestarina, remonttireiskana, sisustussuunnittelijana ja lisäksi vielä vähän joka paikan höylänä. Työnsarkaa siis riittää, muussakin kun hengellisen paimenen tehtävässä.

Vietin Canberrassa 5 päivää pappilassa ja samalla päädyin myös parin päivän lastenvahtikeikalle. Herrasväellä oli 20-vuotinen hääpäivä seuraavalla viikolla ja pieni loma Sydneyssä oli heille tarjolla kun mie lupasin jäädä lasten kanssa kotiin. Perjantaiaamuna Janne ja Helena  lapset saatettuaan kouluun starttasivat kohti Sydneytä ja yhden yön lomaa.

Mie vietin päivän tallustellen Canberrassa kaupungilla ja tutkailin tätä pääkaupunkia päivänvalossa. Eipä siinä kummoisia, kävelin ja kummastelin ja ihastelin. Iltapäivällä hain tytöt koulusta ja ilta vietettiinkin sitten puuhaillen kaikenmoisia kokeita. Keskimmäisellä oli semmosia kortteja joista saattoi tehdä erilaisia kokeita. No niinpä sitten putsattiin viemärit soodalla ja etikalla, tehtiin paperikukkasia jotka avas terälehtensä vedessä ja rakenneltiin suursyömäreitä ja hyrriä.

Seuraavalle päivälle piti keksiä jotain aktiviteettia ettei koko päivää olla kotona, ja olin luvannut lapsille että mennään elokuviin porukalla. Mentiin kattomaan Ice Age 4, ja täytyy myöntää et taisin kikatella ihan samalla lailla kun nuoremmat seuralaiseni. Tosin ehkä eri jutuille, mutta ei Ice Agesta turhaan sanota, että se on koko perheen elokuva. Hyvä oli ja vielä jälkeenpäinkin kikateltiin erinäisille hahmoille.

Illalla Janne ja Helena otettiin ilolla vastaan ja mie sain jättää lastenvahtihommat taas muille. Vaikka mukavaa tuo olikin.

Sunnuntaina oli taasen Jumalanpalvelus ja tällä kertaa miekin olin toimittamisessa mukana. Työnjako oli lyhyt ja ytimekäs, alkupuolisko oli miun heiniä ja ehtoollisosasta eteenpäin vastasi Janne. Tietenkään kaikilta kommelluksilta ei vältytty, mutta niitähän nyt sattuu joka Jumalanpalveluksessa eikä niistä pidetä lukua. Kirkolta aika kiireellä lähdinkin jo bussiasemalle ja kohti Sydneytä. Bussimatka Sydneystä Canberraan kestää kolmisen tuntia ja on huomattavasti kannattavampi vaihtoehto kun ajaa itse, jos ei niin ajamisesta välitä. Busseja tulee kumpaankin suuntaan tunnin välein, mutta ainakin viikonloppuina ne on myös molempiin suuntiin varattu melkeen täyteen että kannattaa olla ajoissa liikkeellä jos on tietty kellonaika jolloin tahtoo olla takasin perillä jommassa kummassa päässä.

Tänään on ollu täällä upea ilma ja muistin lenkillä, että meinasin kuvata reittini jossain vaiheessa. Isoa kameraa en mukana viittinyt kantaa kun osan matkasta taas juoksin, mutta puhelin oli taskussa ja siinä riittävä kamera.

Lake narrabeen

Tuota tietä eteenpäin...

Ensimmäinen lenkkipätkä on tylsää ison tien vartta, ja sen alkumatkan yleensä myös juoksen. Sitten kun käännyn pikkukaduille, pienen nyppylän jälkeen aukeaa näkymä Narrabeen järvelle. Järven rantaa pitkin kulkee jalkakäytävä ja no... tarviiko sitä paljon selitellä, maisemat on huikeet.

mutkaa matkassa...

Valitettavasti kamera ei onnistu tarkentamaan tätä korkeuseroa. Tää mäki on jyrkkä. Ja siis ei mikään sellanen pieni nyppylä, vaan sitä on pitkästi. Ja se on oikeesti jyrkkä. Ainut kohta, joka yleensä hillitsee haluja lähteä lenkille. Ja tää on vielä alkupäästä tätä mutkaista mäkeä, joka on loivempaa kun keskivaiheilla.

uudelleen Lake Narrabeen

Tän ja ensimmäisen kuvan suhde varmaan kertoo jotain korkeuserosta. Matkaa tässä välissä ei varmaan ole puolta kilometriä enempää, mut toi korkeusero on aika huikee. Ja kyllä, tämä on siis se sama järvi, jonka rannassa menen alkumatkasta ja joka on ensimmäisessä kuvassa.

Järvi ja meri

Vaan pieni kaistale erottaa tuon järven merestä kuten näkyy. Miulla on muistikuva jonkun sanoneen, että tuo järvi on suolaista vettä eli yhteys mereen jossain tuolla solassa on kuitenkin. Näin kuvaa katsoessa vasta ymmärtää, miten suunnaton väriero on myös järven ja meren välillä.

Australiassa vai Havaijilla?

Tykkään tuosta reitistä sen maisemien takia ihan hulluna. Vaikka se on paikoin raskas, niin se on myös palkitseva ja reilun 5km:n matkalla ehtii miettiä monenlaisia omia asioitaan ja suunnitella tulevien päivien töitä.

Juhannuksen jälkeisessä elämässä ei ole ollut mitään jännittävää. Tai mainitsemisen arvoista. Tai ainakaan semmoista mistä erityisen paljon olisi pitäny kirjottaa. Mutta tässäpä pieniä paloja kuluneelta viikolta. Vuodatus vinkui ja valitti eilen ja en voinut blogia päivitellä. Mutta toisaalta, nytpä saan koko viikon paketoitua kerralla nätisti kasaan tännekin.

Maanantaina suuntasin Ingleburniin (2 tuntia bussilla ja junalla yhteen suuntaan täältä Northern beachiltä) sovittamaan (ja samalla ostamaan) iltapukua. Sanoin Seijalle sillon ensimmäisellä pelastusarmeijan kirppisreissulla siitä iltapukutarpeestani ja kumpikin on pitänyt silmiä auki asian tiimoilta. Lopulta löysin kauniin puvun Gumtree nettisivuilta (voisi sanoa, että sivu on nettikirppis). Soittelin myyjän kanssa ja sovittiin, että voin mennä sovittamaan pukua ja jos se on hyvä, voin ostaa sen. No jujuna oli, että puku jonka halusin oli morsiusneidon puku. Ja niitä oli kaksi. Mutta koska toinen istui täydellisesti päälle eikä edes helmoja tarvinnut lyhentää, päätin ottaa molemmat puvut. Ne myytiin parina ja totesin, että saan varmasti toisesta omani pois Suomessa, kun myyn sen eteenpäin. 4 tuntia matkaa, ja yhden puvun hinta 80€. Ei, tuolla hintaa sitä tuskin Suomessa suostun myymään, mutta lähetyskulujakin Suomeen noille puvuille tulee hiukkasen.

koska juhlitaan?

Ja tietenkin kuva piti saada facebookkiin kavereille nähtäväksi. No, eipä mennyt kun hetki ja ensimmäinen teologituttava totesi, että "Tuohan muistuttaa sitä naispapin uutta valonsädettä." Ja joo, ei käynyt itsellä pienessä mielessäkään. Mutta puku on minun, se on ihana ja helposti muokattavissa. Tämä kelpaa kaikki loput akateemiset suurjuhlat, mitä miun yliopistouralle vielä mahtuu.

Tiistai oli normaali vapaapäivä, siivottiin Seijan kanssa autotalli loppuun ja saatiin illalla mahtumaan molemmat autot sinne sisälle. Se oli melkomoinen voitto, ja saatiin olla ylpeitä työstä.

Keskiviikkona palvelupisteellä jutusteltiin taas totuttuun tapaan mukavia ja juotiin kahvia hyvässä hengessä. On asioita, joita miun tulee tästä maasta ikävä. Ja yks on tuo palvelupiste ja se henki, joka siellä on. Jokainen kerta tuntuu aikamatkalta 40 tai 50 vuotta taaksepäin. Palvelupisteellä yleensä raikaa vanhat tangot tai valssit ja ääni on perinteisen huonolaatuinen. Myös väki puhuu vanhahtavaa suomea ja on iäkkäämpää. Palvelupiste on kaiken kaikkiaan täysin uniikki kokemus, ja sitä tulee ikävä. Täytyy se myöntää. Keskiviikkona myös innostuin kokkailemaan, ja sainkin palkkauksen laittaa joku kerta ruokaa Alfakurssilaisille. Ja mielellänihän mie sen teen. Tortellineja tomaattikastikkeessa luvassa joku kerta!

Torstaina valmistelin loppuviikon työtekstejä, hartauden kiltaan, johdantosanat ja esirukouksen viikonlopun messuun ja muuta mukavaa. Torstaina myös isäntä palasi taloon. Jarmo oli 5 viikkoa Suomessa ja ehdittiin justiin tavata Suomessa ennen kuin mie lähdin tänne. Illalla talossa olikin sitten vilinää ja vilskettä kun lapset ja lapsenlapset olivat tapaamassa pappaa pitkästä aikaa. Iloa ja riemua riitti.

"Somewhere over the rainbow..."

Torstaina myös huomasin upean sateenkaaren sateen jälkeen. Kaikessa hiljaisuudessa piti se kuvata. Ja vielä hienomman hetkestä teki se, että luin muutamaa tuntia myöhemmin jonkun suomalaisen kaverini katselleen myös sateenkaarta. Vaikka välimatkaa on paljon, niin samanlaiset luonnonihmeet on molemmilla pallonpuoliskoilla.

Perjantaina olikin viimeinen ns. uusi seurakunnan juttu eli viimeinen uusi kilta. Tällä kertaa kokoontui läntinen kilta eli nepean kilta. Tämä kilta on killoista suurin ja paikalla olikin lähes 30 ihmistä. Joka on tämän seurakunnan mittakaavassa paljon. Siellä pidin hartauden ja sain kuulla, että "Hyvinhän tuo tyttö on oppinu puhumaan! Ensimmäisellä kerralla jotenkin tais jännittää, mut nyt se on oppinu tavoille!" Tunnustusta 90-vuotiaalta mummolta. Ja toteamus, että "taitaa tuo kutsumusta olla!" Killasta miulle tarttui mukaan uusi virsi, siirtolaisen kiitosvirsi. Sävel on virrestä 326 ja sanat ovat Rauha Ojalan sanoitus vuodelta 1989.

1.

Kiitos nyt Jeesus sulle armostasi,

kun siunaat meitä aina lahjoillasi.

Et lapsiasi koskaan unhoita,

vaan aina meidät hoidat holhoat, holhoat.

2.

Sun silmäs, Herra, aina seuras meitä,

kun tiemme kulki siirtolaisen teitä.

Jäi koti, seurakunta meren taa,

vaan meillä säilyi usko Jumalaan, Jumalaan.

3.

Kiitos, kun taaskin kuulit rukoukset,

ja sydämemme hartaat huokaukset.

Sä oman kirkon meille lahjoitit,

taas seurakuntaan lapses kokosit, kokosit.

4.

Nyt meillä oma paimen, oma seurakunta,

kuin kotiin tänne aina saamme tulla.

Jos iloa, tai suru ahdistaa,

me oomme täällä liki Jumalaa, Jumalaa.

5.

Herra, jo täällä saamme sua kiittää,

ja lapsemmekin seurakuntaan liittää.

Myös kiitosvirttä kerran taivaassa

yhdessä saamme riemuin veisata, veisata.

Kiitosvirsi oli äärimmäisen kaunis, ja puhutteli miuta ainakin paljon. Vaikka en ite siirtolainen olekaan, niin oon alkanu ymmärtää sitä maailmaa myös toisella lailla jo. Se vaatii paljon lähteä toiselle puolella maailmaa, ilman tietoa siitä mitä edessä on vastassa. Mutta eipä kukaan taida päätöstään katua.

Lauantaina koko päivä menikin valmistellessa erilaisia juttuja iltaa varten. Täällä Seijan ja Jarmon luona alkaa alfakurssi pyöriä seuraavan 8 viikon aikana joka torstai. Lauantaina oli Alfan esittelytilaisuus ja pieni kodin siunaus. Vieraita taisi kaikkiaan olla 17 ja hyvä ruoka ja hyvä seura pitävät mielen virkeänä. Ja onneks ei oo turhaan yliopistolla tullu sitsejä katettua pienellä kiireellä kun tuo 20 hengelle pöydän kattaminen meni melkein vasemmalla kädellä.

Olohuoneen illallispöydät

Ilta oli mukava ja tykkään kyllä näistä ihmisistä. Kaikilla on jotenkin todella erilaiset lähtökohdat ja kaikkia kansallisuuksia tuntuu mahtuvan sekaan. Hienointa illan aikana oli kuulla että "Aaa, Your english is great! English is your second language? You don't have that finnish accent!" Pari kolme eri ihmistä sanoivat tuota. Ja kuulemma miun puheesta ei voi päätellä mistä päin maailmaa mie oon. Joten kyllä, tää reissu on jo tehnyt tehtävänsä. Puhun siis hyvää englantia.

lammasta, herneitä, vihreää salaattia ja perunamuusia.

Ja taas on palattava niihin ruokajuttuihin. Yks osa tota alfaa on aina alkuun oleva yhteinen illallinen. Tällä kertaa ruokana oli uunissa haudutettua lammasta ja perunamuusia. Minä, joka en oo lampaan suurin ystävä oon kyllä oppinu arvostamaan sitä versiota, jota tässä maassa saa. Se on ilmeisesti teurastettu se kuuluisa ruohotuppo suussa, kun se ei maistu villasukalta. Eikä ole vanhaa ja sitkeää. Ei se edelleenkään miun suurin suosikki ole, mutta huomattavasti parempaa se on kuin Suomessa. Iskä rakastais tuota. Se mikä miuta myös huvittaa on se, että tässä maassa tuntuu vähän joka toinen olevan jonkinlaisella dieetillä. Kuka ei syö viljaa, kuka ei sokeria, kuka ei rasvaa... Kuka karppaa ja kellä on mitäkin rajoitteita ruokien suhteen. Onnellinen saa kyllä olla, ettei itsellä oo minkäänlaisia allergioita riesana. Niiden kanssa selviäminen olisi välillä ehkä jopa tuskallista.

 

Sunnuntaina vietettiin taas Jumalanpalvelus Bass Hillissä. Miulle lankes johdantosanat, tekstien luku ja esirukous. Samalla vauhdilla keräsin myös kolehdin. Näin pienessä seurakunnassa alkaa kaikki mahdolliset tehtävät tulla tutuiksi, niin suntion hommista aina saarnaamiseen asti. Myös kirkkoreissut on aina mahtavia, kun päälle saa turinoida kuulumisia ja juoda kaffet hyvässä seurassa. Kyllä mie voisin siirtolaispappina täällä olla, jos se vaan olisi mahdollista. Katsotaan mihin kirkolliskokous täällä vielä päätyy.

Elämä alkaa asettua uomiinsa täällä. Sen huomaa siitä, että kun alkaa kirjottaa blogia niin huomaa ettei enää keksikään enää niin paljon jotain uutta ja jännää kerrottavaa. Tän kertaiset jutut keskittyy vahvasti eläimistöön, etenkin linnustoon. Joka nyt on sattunu sopivasti näyttäytymään kameran linssin kohdalla.

Keskiviikkona oli tavallinen päivä, kävin palvelupisteellä, pyörin kaupoissa ja tulin kotio. Ei mitään erikoista. Palvelupisteellä alan oppia kuulemma jo talon tavoille. :D Ja muutenkin, porukka alkaa tottua siihen et mie istun siellä myös. Ja itekin alan tottua. Tykkään kyllä.

Torstaina lauttailin taas töihin. Mie tykkään lauttareiteistä, se on myönnettävä. Ja tuo lauttamatka Palm Beachin ja Ettalongin välillä lyhensi tosiaan tota miun työmatkaa ihan suhteellisenkin paljon. Woy Woyssa (ihan maailman paras paikannimi!) kokoontui torstaina Henrikin kilta. Kiltalaiset otti miut taas lämpimästi vastaan ja ihan mukavaa oli taas istua turinoimassa kaikenlaisia. Pidin hartauden, joka ainakin omasta mielestäni oli ihan susihuono. Tosin, kukaan ei viitsinyt siitä sen kummemmin palautetta antaa. Ja taas kerran sain syödäkseni makaroonilaatikkoa! Äiti, sovitaanko et kun palaan kotiin ni ruokana ei ainakaan oo ekana makaroonilaatikkoa? :D Kotimatkalla (toi mäki edelleenkin tappaa miut joka kerta) kuvasin aikani kuluks postilaatikoita. Ne on täällä todella uniikkeja ja sopivia jokaiseen taloon ja sen asukkaisiin. Tässä miun mielestä kaikkein paras.

Puskapostilaatikko

Tollasessa talossa, missä on tollanen postilaatikko, vois kuvitella asuvan jonkunlaisen menninkäisen tms. Talo ei oo kovin kummonen, mutta toi postilaatikko on ehdottomasti miun tän kadun suosikki. Miulla myös kesti hetken ennen ku tajusin et miks noissa on tommonen hassu reikä. Tai joissakin on postilaatikko aidassa ja sen vieressä putki. Sit jossain vaiheessa tajusin et tietty, sehän on se sanomalehden paikka....

Perjantaina vietettiin palvelupisteelläkin juhannusta. Juteltiin ja vietettiin mukavaa, ja syötiin makkaraa. Ja täytyy sanoa et oli hyvää. Vielä ei oo joidenkin kesien grillimakkarakiintiö tullu täyteen, ja tuskin tässä maassa edes tulee. Mutta tää oli oikein maukasta makkaraa. Silliäkin oli, mut meitä oli kolme jotka eivät silliä syöneet. Ja siitäkös sitten kuultiinkin koko iltapäivän verran..

Perjantaina palvelupisteellä vierailun jälkeen suuntasin the Australian museumiin naapurikadulle. Totesin, että kerran kahdesti viikossa kävelen Australian museumin ohi, voin hyvin mennä sinne sisäänkin. Ja niinpä menin, juhannuksen kunniaksi. Ikäväkseni satuin sinne jonkun koulun ryhmien kanssa samaan aikaan ja vähän joka puolella oli koko ajan ruuhkaa kun oppilaat kiiruhti tekemässä omia tehtäviään. Kuvaamisen arvoisia kohteita (tai onnistuneita kuvia) siellä ei myöskään saanu. Mutta näinpähän norsun ja kirahvin ja muiden erilaisten otusten luurankoja ja täytettyjä Australian lintuja. Oli siellä kaikki öhkömönkiäisiä ja hämähäkkejä ja muitakin, mutta niitä ei hirveesti tehny mieli katella kun tuli heti kutiseva olo. Kävin myös vähän kattelemassa dinosaurusten ja sukupuuttoon kuolleiden (tai uhanalaisten) Australian eläinten luurankoja ja täytöksiä. Ja näin ensimmäisen kenguruni! Mutta se oli täytetty. Mut se eläin on oikeesti iso.. Minuaki korkeempi.

Samalla kävin sellasessa Deep Oceans näyttelyssä, joka oli suuri pettymys. Ei siellä näyttelyssä oikeen ollu mitään mistä oisin erityisen paljon innostunu. Joten kävelin läpi, kohautin olkapäitä ja totesin et seuraavan kerran Sydney Aquariumiin.

Lauantaina olin muurarin hanslankarina kantamassa kiviä ja sekottamassa sementtiä. Seijalla ja Jarmolla on pihan viimeistely käynnissä, ja aitaa piti muurata kasaan. Kolmen tunnin auringossa rehkimisen jälkeen sainkin sitten taas miulle jo tutuksi tulleen aurinkomigreenin ja sitä piti mennä potemaan päiväunille. Eipä lauantaina muuta jännää tapahtunukaan. Hanslankarointi oli ihan mielenkiintoista, ja taisin vihdoin onnistua tasoittamaan rusketusrajat naamasta, jotka jäi vapulta aurinkolaseista. Ja taidan saada kolme työtodistusta yhden sijaan täältä reissulta, koska toinen miulle noistakin hommista jo luvattiin. :D

Sunnuntaina, eli tänään olin aamulla kielisessä Jumalanpalveluksessa Narrabeenin kirkossa. Messu oli mielenkiintoinen ja vähän erilainen kun suomalainen luterilainen messu, mutta ihan selvästi samaa kirkkokuntaa oltiin, kaikki tuntui tutulta vaikka kaava ei ihan suomalaista noudattanutkaan. Nuorella pastorilla meinasi mennä jauhot suuhun, kun kirkonmenojen jälkeen Seija esitteli miut tulevana pappina. Mutta kirkkokahveilla vanhempien rouvien kanssa jutellessani sain kuulla, että "Well, it's not that long we see you up there." (ei siinä niin kauaa mene kun näemme sinut tuolla edessä). Että selkeästi täällä ne mielipiteet tuon naispappeuden suhteen jakautuu. :D

Suurin osa loppupäivästä menikin sitten suomikoulun piknikillä. Hauskaa oli ja jutusteltua tuli taas monenlaista, kahdella kielellä.

Ja vihdoin... kookaburra

Nyt sain myös vihdoin kunnon kuvan kookaburrasta. Nää pienet (tai oikeestaan aika isot) ystäväiseni herättää miut kyllä säännöllisin väliajoin ennen herätyskelloa. En vieläkään ihan ymmärrä tätä lintua, se kuulostaa edelleen joltain hähättävän apinan ja nauravan ihmisen välimuodolta. Ja ne on kuulemma myös röyhkeitä. Vievät vartioimattomat ruuat piknikillä olijoiden lautasilta.

Kunnon Hot Dog

Ja mitäpä se on juhannus ilman grillimakkaraa? Ei se olis ollu suomalaisten juhannuspiknik ilman sitä. :D Tosin, mie iskin makkarani sämpylän väliin ja pistin päälle Coleslawta. Ja hyvää oli. Manta (yks Australian suomalainen tyttö) katso hetken et "sopiiko Coleslaw tohon oikeesti?" Kun totesin et joo, ja yllytin kokeilemaan ni sain grilliruualle ja coleslawille taas yhden vannoutuneen kannattajan lisää. :D Kiitos Emmi, kun oot joskus miut opettanu tätä syömään!

Kotimatka meillä kierteli ja kaarteli taas kun hoidettiin pikkuasioita, jotka liittyi tohon pihaan. Käytiin palauttamassa koelaatta ja etsimässä oliivipuuta.

pikkutipuja $5 kappale.

Matkalla pysähdyttiin myös jossain puutarhan ja maatilan välimuodossa. Tai ainakin miusta se tuntui siltä. Siellä oli myynnissä tosiaan kanoja, kukkoja ja pieniä tipuja. Sekä kaneja ja marsuja. (Ensimmäinen kerta kun jouduin googlaamaan sanalle suomenkielisen vastineen, pelottavaa. En muistanu mikä on guinea pig suomeksi).

Ja minä kun luulin, että Alice Cooper on muusikko...

Sitä en saanut selville kuka marsuista oli tämä kyseinen Alice Cooper, mutta ilmeisesti jossain häkissä hää siellä asusteli. Mein siellä ollessa yks pariskunta tosiaan osti laatikollisen pikkutipuja ja kai niistä munia sitten aikanaan tulee. :) Täällä tuo kotieläinkäytäntö on vähän toisenlainen kun suomessa. Kanoja saa olla vaikka etupihalla, ja kuulemma jossakin on takapihalla jollakin ollut myös lehmä. Koirien ja dingojen sekarotuisia jälkeläisiä on lemmikkeinä ja muutenkin vähän on erilaista tää lemmikkieläinkulttuuri kun suomessa.

Edellisen kirjoituksen jälkeen perjantai menikin sairastellessa. Lihaksia pakotti ja särki koko päivän ja pientä lämpöäkin taisi kaikenaikaa olla. Siinä meni kaunis aurinkoinen talvipäivä kotosalla omaan napaan tuijotellen. Mutta ei sieltä mitään jännää löytynyt. Pieniä päiväunia ja lukemista, niistä on sairaslomapäivät täällä tehty.

Lauantaina lähdin jo liikkeelle, en jaksanut enää pysytellä neljän seinän sisällä ja harmikseni perjantaille suunniteltu käsityömessureissu meni plörinäksi joten suuntasin lauantaina Darling Harbouriin. Messut olivatkin mielenkiintoinen kokemus. Tyylillisesti kovin samanlaiset kuin Suomessa, ei siinä suhteessa mitään erikoista. Mutta täällä ihmiset ovat jotenkin kummallisesti haksahtaneet ihan todellisesti tilkkutöihin. Tilkkukojuja oli silmänkantamattomiin, ja suomalainen tilkkuilija olisi ollut onnensa kukkuloilla. Onneksi en itse omista ompelukonetta, niin jäi tilkkukankaat ostamatta. Täällä myös oli paljon tarjolla valmiita pakkauksia, jossa oli ohjeet ja kankaat valmiiksi johonkin tiettyyn työhön.

En mie kuitenkaan messukeskuksesta tyhjin käsin lähtenyt. Ihanaa Uusi-Seelantilaista villaa löytyi yhdeltä kojulta, ja sitä yhden vyyhdin miekin ostin mukaani. Mukava pariskunta ja setä uteliaana kyseli, että mitä aion vyyhdistä neuloa. Jouduin toteamaan, että "I don't know yet.." mutta nyt sille alkaa olla jo suunnitelma ;) Myös pieniä muunlaisia matkamuistoja tarttui pari kappaletta mukaan.

pienet koruostokset messuilta

Tuo pöllö on oikeesti kello. Se on mahtava! Kelloruutu on sopivan kokoinen ja kello mallia vedettävä, ettei patteristakaan tarvitse huolehtia. Nyt miekin olen muodinmukainen kun omistan yhden pöllökorun. :D Tuo hopeinen kukka oli samasta kojusta tehty löytö. Sille sopiva nauha odottaa jo suomessa. Löysin myö messuilta ensimmäisen tuliaiseni, mutta sitäpä en näytäkään, tai kerro kenelle se on!

Sunnuntaina työpäivä suuntautuikin pohjoiseen eli jo otsikossa mainittuun Gosfordiin. Aurinkoinen päivä, ensin vähän matkaa bussilla ja loppumatka lautalla, kyllä kelpaa miulle. Lauttamatka (n. 25min.) lyhensi myös miun matkaa todella paljon. Maanteitä pitkin matka olisi kestänyt vähintään kaksinkertaisesti. Gosfordissa vietettiin Jumalanpalvelus ja päälle juotiin täkäläiseen tapaan kirkkokahvit. Taas uusia suomalaisia, ja mielenkiintoisia tuttavuuksia.

Kotimatkalla huomasin monta kasvia, joita äitillä kasvaa kukkaruukuissa, ja täällä ne tunkee suoraan maasta.

Mitäs jos muutettaiski tuonne?

Kasveja joita tunnistin matkalla oli ainakin rönsylilja, peikonlehti ja muratti. Ja noi on ISOJA. Häviää jopa äitin viljelmät näille paikallisille versioille. :D Mutta jostainhan huonekasvienkin on tultava, joten pakko niiden on jossain kasvaa villinä. Samoin joulutähtiä pensaina oon nähny paljon. Ja ne lähinnä huvittaa, ovat vähän eri sarjaa kun mitä Ansarilta saa. Muutoin kasvillisuus on mielenkiintoinen, niinkun eläimistökin.

Maanantaina lähdettiin aurinkoisen päivän kunniaksi kävelemään Long Reefille. Kumpikaan ei Seijan kanssa sattunut kattomaan, mutta valittiin vahingossa hyvä päivä kävelyreissulle. Laskuvesi oli matalalla ja saatiin kävellä oikeeta riuttaa pitkin.

Herra (tai rouva) Australian pelikaani

Rannalla ensimmäisenä vastaanottamassa meitä olikin tämä komistus. Herra keekoili siellä, eikä ollut moksiskaan parista kolmesta eri kamerasta. Miekin viiden askeleen päästä kuvasin häntä, vilkaisi vaan ja pörhisti pystytukkaansa. Ja kyllä, se on elävä, vaikkei ihan siltä näytäkään. Ja yllättävän iso. Pelikaanin pää huiteli jossain miun navan korkeudella.

Merisiili, alapuoleltaan.

Seuraavaksi vähän eteenpäin löydettiin kivenkolosta merisiili. Se oli vielä elossa, toisin kuin monet lajitoverit jotka linnut oli pistelleet suihinsa. Ruma otus oli kun mikä, mutta ihan hauskan näköinen kuvattava piikkikasa. Tuo punainen osa on siis muun muassa otuksen suu ja ilmeisesti myös kaikki muu tarpeellinen tapahtuu tuon aukon kautta. Kaikki muu on pelkkää piikkikuorta. Älkää kysykö, miten tuo otus liikkuu.... Tuommosen päälle kun tallaa niin saattanee hiukkasen vihlasta.

Kotiloita, kotiloita, kotiloita...

Noita kotiloita siellä rannalla riitti. Osassa oli asukas vielä paikalla, osassa torvi oli täynnä hiekkaa. Long Reef on kuitenkin suojeltu alue, ja edes tyhjiä kuoria ei saa kerätä sieltä. Ja arvatkaa kuinka paljon se korpes minua, joka aina pyrin ettimään nättejä kuoria! Monta näin ja yhtään en saanu ottaa mukaan! Tää oli miusta yks hienoimpia, ja siks sille omistinkin ihan oman lähikuvan. Tässäkään kuoressa ei ollu asukkia, mut enpä sitä voinu mukaani ottaa....

Tänään on kierrelty kaupoissa ja löysin converset! Tai kahdet... Mutta kumpiakaan ei saa Suomesta, ja yhteensä tein suomen hintoihin nähden 100€ säästön. Ja olen niistä kovin ylpeä ja niihin kovin tyytyväinen. Eikö se riitä syyks ostaa? Onni on olla pienijalkanen nainen. Sain valita seinällisestä samankokoisia kenkiä, et mitkä tahdon. Toiset on vihreät (yllättikö ketään?) ja toiset viininpunaiset. Tykkään kovasti.